torstai 24. marraskuuta 2016

Uskaltaisitko sinä?



Haluan haastaa kaikki kokeilemaan omia rajojaan. Itsensä haastaminen ei oo helppoa, joskus yksinään jopa lähes mahdotonta. Seuraavassa vähän mun ja meidän muiden mietteitä. 

Ihmiset valittavat herkästi kun ei tapahdu muutoksia kropassa tai esimerkiksi työpaikka on ihan hanurista. Nämä ovat ne asiat, joissa helposti jäädään mukavuusalueelle. Kun sanotaan, että pitäisi välillä poistua mukavuusalueelta, niin ei sillä tosiaan tarkoiteta pelkästään treenaamista. Monet jäävät mukavuusalueelle myös siellä työpaikalla, kun eivät uskalla tavoitella parempaa tai ihan vaikka puolisonkin kanssa voi olla mukavuusalueella. Tavallaan tyydytään siihen mitä on, kun ei uskalleta havitella parempaa tai kuvitellaan, että ei ansaita parempaa. Tai oikeasti luullaan, ettei pärjätäkään yksistään.
 Kuvahaun tulos haulle comfort zone meme



 Kuntosalilla näkee paljon sitä, kun ihmiset pysyvät mukavuusalueellaan. Jumpissakin se on yleistä. Käydään vain niillä tutuilla ja turvallisilla tunneilla, joissa ei tarvitse hyppiä ja pääsee suhteellisen helpolla. Tai sitten ei vaan edes uskalleta kokeilla uusia tunteja, koska vanhat ovat hyväksi todettuja. Toki myös näkee niitä tarmonpesiä, jotka haluavat aina rankempaa vaihtoehtoa. Näille henkilöille joskus tekisi ihan hyvää pitää lepopäiviä tai tehdä kevyemmin, koska sitten taas toisinaan liika on liikaa. Toisinaan se kevyempi vaihtoehto olisi omalta mukavuusalueelta poistumista. Kehitystä ei tapahdu, jos kroppa ei pääse ollenkaan lepäämään. Pitäisi muistaa pyhä kolminaisuus: Treeni, ravinto ja lepo.


Salilla treenatessa näkee paljon niitä ns. lehden lukijoita. Kunhan nyt vähän loitonnetaan ja lähennetään reisiä ja jutellaan samalla kaverin kanssa mukavia. Hirveintä maailmassa näille ihmisille on, jos tulee hiki. Usein varsinkin naiset tekevät ihan liian pienillä painoilla tai sitten tehdään vaan sen verran kun alkaa vähänkään tuntumaan pahalta. Jos haluaa salilla tai niillä jumpilla tuloksia, niin välillä pitää oikeasti tuntuakin. Pitää oikeasti tuntua pahalta. Treenattavassa lihaksessa pitää tuntua pahalta ja pitää tehdä kunnes ei enää oikeasti saa tehtyä liikettä loppuun saakka. Siis ihan oikeasti saat vääntää siihen asti naama irvessä, että paino ei enää nouse.

Paljon ihmiset myös pelkäävät sitä, että tulevat liian rankasta treenistä kipeäksi. Silloin tietää ainakin tehneensä. Eikä sitä aina tarvitse tulla lihakset kipeiksi, mutta varmasti alussa tulee, kun poistut mukavuusalueelta. Hyvän treenin merkki ei ole, että seuraavana päivänä et meinaa edes päästä sängystä ylös, kun lihakset ovat niin kipeänä. Mutta jos lihakset tulevat kipeäksi, niin ei se ole vaarallista. Se on ihan normaalia, eikä sitä tarvitse pelätä. Sen takia ei kannata tehdä treenejä vähän sinnepäin, jos niitä tuloksia oikeasti haluaa.
Jos ei muuten saa salilla tehtyä yli rajojensa, niin kannattaa miettiä personal traineria (tai ottaa joku kova kaveri mukaan salille, joka osaa/haluaa käskyttää). Jospa se pt opettaisi miltä sen pitäisi tuntua, kun tehdään loppuun saakka. Tai voihan sitä vaikka vastaanotosta pyytää työntekijää näyttämään yhden sarjan verran miltä sen loppuun tekemisen pitäisi tuntua.
Kuvahaun tulos haulle comfort zone meme


Jos jotain haluaa, niin sitä ei yleensä saa, jos vaan pysyy siellä omalla mukavuusalueellaan. Oli kyse sitten melkeinpä mistä tahansa uudesta jutusta. Jos haluat hyvän kestävyyskunnon, niin ei auta, että vähän kävelet kevyitä lenkkejä. Kyllä välillä täytyy oikeasti tulla hiki ja sykkeiden nousta kunnolla. Jos haluat uuden työpaikan, niin on sitkeästi haettava uutta ja vaikka kouluttauduttava, jos se sitä vaatii. Jos haluat timmimmän kropan, niin se vaatii treeniä, ruokaa ja lepoa oikeassa suhteessa. Pelkästään ruoka ei auta, eikä pelkästään treeni auta. Jos ruokailut ovat päin pyllyä, niin ei auta vaikka kuinka treenaat. Tai jos treenaat vain kevyesti mukavuusalueella, mutta syöt todella hyvin, niin ei sekään pelkästään auta. Jos aiemmin olet syönyt huonosti ja treenannut huonosti, niin tiettyyn pisteeseen saakka jomman kumman asian muuttaminen auttaa.


Unelmia tavoitellessaan täytyy aina poistua mukavuusalueeltaan. Mitään ei saa ilmaiseksi. Aika harvassa ovat ihmiset, jotka saavat unelmiensa työpaikan istumalla kotona (tai siellä vanhassa työpaikassa) perse homeessa. Timmiä kroppaakaan ei saa pelkästään kotona istumalla. Se on vaan fakta. Oli kyse sitten laihduttamisesta, lihaksien hankkimisesta, paremmasta kunnosta yleisesti, uudesta työpaikasta jne.. Kaikkien näiden eteen täytyy tehdä töitä ja poistua sieltä mukavuusalueelta. Ei kaiken kuulu aina ollakaan kivaa ja helppoa. Kiva ja helppo ei kehitä.
Poistukaa ihmiset joskus mukavuusalueeltanne! Ei se ole niin kauheaa kuin kuvittelette. Joskus se voi avata ihan uusia mahdollisuuksia ja viedä teidät johonkin paljon parempaan! :)
Kulunut mutta käypä sanonta  
"If you want something you never had, you have got to do something you have never done"
Näillä eväillä kohti joulua 
-Sari

maanantai 3. lokakuuta 2016

Mitä pitäisi/kannattaisi syödä ennen treeniä?

Tässä kirjoituksessa olisi tarkoitus antaa hieman vinkkejä syömisiin ennen treeniä. Varsinkin silloin jos esimerkiksi sinulla on tapana tulla salille suoraan töistä.

Kaikista tärkeintähän on syömiset jo edeltävänä päivänä, tai oikeastaan sitäkin edeltävänä. Yleiseen vireystilaan vaikuttaa se mitä pääsääntöisesti syöt, muulloinkin kuin juuri ennen treeniä, ja tietysti uni, stressi ja monet muut tekijät.

Järkevää syömistä helpottaa se, että edes vähän suunnittelee mitä, missä ja koska syö seuraavaksi. Esimerkiksi jos olet tulossa suoraan töistä kuntosalille on tähän hyvä varautua jo edellisenä päivänä, viimeistään samana aamuna.

Helppoja ja nopeita välipaloja saat ostettua kaupasta tai tietenkin meiltä :). Hyvä perussääntö on se, että juotavat imeytyvät aina hieman nopeammin. Mikäli siis tulet nälkäisenä salin ovesta sisään ja treeni olisi tarkoitus aloittaa heti, on hyvä valita jotakin juotavaa. Esimerkiksi Evoken mehu on tähän loistava vaihtoehto (sis. soijaa). Patukoiden kohdalla järkevin tapa tätä tilannetta ajatellen on toimia niin, että ostat sen jo edellisessä treenikerralla ja syöt viimeistään matkalla salille, mielellään jo töissä. Näin saat senkin energiat hyödynnettyä jo harjoittelun aikana. Parhaiten hyödynnät siis ruuan, joka on syöty 1,5-2h ennen treeniä. 

Helppoja ja nopeita ovat myös trendikkäät smoothiet. Tässä yksi resepti:

Proteiiniksi: Maitorahkaa 250g/ Proteiinijauhetta 30g (maustamaton)
Hiilihydraatiksi: Banaani / Kaurahiutaleita noin 1dl
Rasvaksi: Soijalesitiinia ruokalusikallinen tai vaikka 1/2 avokado
Mauksi: Marjoja niin paljon kuin mahtuu :)  
+ vettä/maitoa

Nämä blenderiin ja on varmasti hyvää, ja aamulla tehtynä säilyy kivasti iltapäivään. 

Muodikkaita ovat myös tuorepuurot, ja tässä resepti samalla kaavalla kuin edellä:

Proteiiniksi: Maitorahkaa 250g / Proteiinijauhetta 30g (tässä toimii maustettukin)
Hiilihydraatiksi: noin 1,5dl kaurahiutaleita
Kiinteyttämään rakennetta + rasvaksi: Chian- siemeniä 2rkl
Mauksi, erityisesti jos maustamaton jauhe: Marjoja niin paljon kuin maistuu :) 
Nesteeksi vähintään 2dl maitoa/vettä, jos teet jo illalla niin kannattaa laittaa 2,5dl.

Säilyy kivasti jääkaapissa vaikka tekisit jo illalla seuraavan päivän välipalaksi. 

Vielä yksi resepti leivän korvikkeeksi, sopii siis loistavasti myös aamupalalle:

Kaurahiutaleita 50g
1 kokonainen kananmuna
2 valkuaista
1 rkl pellasiemenrouhetta
ripaus suolaa
-> sekaisin ja kolmeksi lätyksi pellille
-> 200 astetta 10-15min
(Toimii myös ilman tuota pellasiemenrouhetta ja sekaan voi laittaa vaikka porkkanaraastettakin)

Näillä eväillä syksyyn :) Nähdään salilla!

-Laura
 
 

maanantai 29. elokuuta 2016

Hyvä olo ryhmäliikunnasta

Syksy on täällä ja ensi maanantaina (5.9.) starttaamme ryhmäliikunnassa syyslukkarin.

Ryhmäliikuntalukkarimmehan on jaettu neljään eri ajanjaksoon vuodenaikojen mukaan; kevät, kesä, syksy ja joulu. Niin sanottuja päälukkareita ovat kevät ja syksy. Kesä ja joulu taas ovat selvästi sisällöltään kevyempiä . 

Uusi lukujärjestys pitää sisällään jälleen muutamia uutuuksia, asiakkaiden toiveiden perusteella toteutettuja.


Tiistai-illan (19:15) PowerBody-tunti sisältää lyhyen ja helpon alkulämmittelyn, jonka jälkeen suoritetaan painoja ja tankoja apuna käyttäen tehokas patteriharjoitus. Pattereiden välissä nostetaan sykettä perus- ja yhdistelmäliikkeillä.

Keskiviikkoillan(18:30) Hiit-tunti taas on nimensä mukaisesti nopea (30min), mutta sitäkin tehokkaampi. Hiit eli High Intensity Interval training tarkoittaa korkealla intensiteetillä tehtyä intervalliharjoitusta. Hiit on oiva muoto nimenomaan rasvanpolttoon. Vaikka itse harjoitus on lyhyt, on se niin kovatehoinen, että palautumiseen kuluu paljon energiaa.

Kahvakuulatunti onkin palannut lukkariin jo kesän aikan, mutta nyt syyslukkarissa saamme tunnin vielä iltaankin. Kahvakuulaa on siis tarjolla keskiviikkoaamuisin klo 9:15 ja torstai-iltaisin klo 17:30. Torstai-illan tunti pidetään alakerran valmennustilassa, ja CrossTrainingin tavoin tunnille mahtuu 8 osallistujaa. Paikkasi voit varata joko vastaanotosta tai nettilukkarista omilla tunnuksillasi.

Lukkarissamme on tänä syksynä siis entistä enemmän valikoimaa.

Tuntiemme jaon elementteihin olisi tarkoitus helpottaa oman tunnin löytämistä. Siniset ilma elementin tunnit ovat pehmeitä, kevyitä ja kehoa huoltavia. Vihreät metsä elementin tunnit taas ovat selkeitä, rytmikkäitä, tuttuja ja turvallisia, mutta varmasti hien pintaan nostattavia. Kivi elementin tunnit kehittävät voimaa ja lihaskestävyyttä. Tuli elementin tunnit ovat haastavia, vauhdikkaita ja energisiä. Valitsemalla erilaisia tunteja eri elementtien alta, takaat itsellesi monipuolisen harjoittelun.

Muistathan kuitenkin aina, että kullekin tunnille voit rohkeasti tulla ja tehdä juuri oman kuntotasosi mukaan. Ohjaaja on paikalla sinua varten ja neuvoo kyllä sopivat vaihtoehdot.


Ryhmäliikuntatuntimme eivät ole kurssiluontoisia, eli kaikilla tunneilla on lähes joka kerta joku ensikertalainen. Tuntien ohjelmat vaihtuvat noin 2kk välein (pois lukien LesMills ja Yoga), vaihtoajankohdan voit tiedustella suoraan ohjaajalta. 


Lauantaina 10.9. järjestämme jälleen jumppapäivän. Syksyn avauksessa pääset testaamaan uutustunteja ja voit vaikka katsella vain oven raosta mitä tunnilla tapahtuu. 
9:30 PowerBody
10:00 TRX
10:30 Kahvakuula
11:00 Kuntojumppa
11:30 Hiit
12:00 Lavis
12:30 Kehonhuolto
Ryhmäliikuntajäsenillemme tapahtuma on ilmainen, muille 2€/kpl tai 10€/kaikki.

Mukavaa alkavaa syksyä kaikille :) 

 

tiistai 21. kesäkuuta 2016

Työ palkitsee tekijäänsä

Haluan kertoa teille yhden sinnikkään asiakkaani tarinan. Juuri tälläisten onnistumisten takia tätä työtä teen.

Alkuvuodesta sain yhteydenottopyynnön Hannelta. Nuorempana hän hiihti kilpaa ja harrasti yleisurheilua sekä maastojuoksua. Taustalla siis paljonkin liikkumista ja treenaamista. Hiihtäminen kuitenkin loppui 19-vuotiaana. Tämän jälkeen hän harrasti Taekwondoa.

Paino kuitenkin alkoi nousta salakavalasti pikkuhiljaa. Syitä tähän oli monia, elämäntilanne muuttui ja toi eteensä isoja menetyksia. Elintavat muuttuivat epäsäännöllisiksi ja ruokailusta unohtui rytmi ja sisällön tarkkailu. Liikunta jäi minimiin. Lopulta ei tullut enää välitettyä lainkaan mitä söi.Tämä tietenkin alkoi näkyä myös ulkomuodossa.
Hanne ennen
Totuus iski vasten kasvoja vaa'alla, jotain pitäisi alkaa tekemään. Tämä jos mikä motivoi hänet liikkeelle. Kuntosalikortti oli ollut jo useamman vuoden, käyntejä kertynyt silloin tällöin. Salilla tuli käytyä silloin kun huvitti ja hommat tehtiin vähän sinne päin. Kuntokeskus Kanavaan oli kuitenkin aina helppo tulla, koska siellä saa olla juuri sellainen kun on ja kaikki tekevät omaa treeniään eikä muita arvostella. 

Painon pudotus alkoi siis  jo syksyllä 2014 ja alkuun se sujuikin hyvin. Valitettavasti seinä kuitenkin tuli vastaan ja paino jämähti paikoilleen. Lisäksi mieleen nousi taas tekosyitä miksi lenkille tai salille ei ehdi. Lopulta Hanne päätyikin sitten pyytämään apua, koska halusi edistyä edelleen. Pienen epäröinnin jälkeen tuli aika ottaa yhteyttä Personal Traineriin. 

-"en jaksa punnertaa" -"JAKSATHAN" :D

Personal Trainerin kanssa treenatessa itsestään tulee annettua kaikki ja usein enemmänkin. Yksin yleensä tulee pysyttyä mukavuusalueelle, valitettavasti se ei vaan vie kehitystä eteenpäin. Toisen valvovan silmän alla sarjat tehdään loppuun asti hyvällä tekniikalla. Itsensä tulee ylitettyä joka kerta. Lisäksi on tullut tehtyä paljon uusi liikkeitä.

Isoin muutos on tapahtunut omassa olossa. Vihdoin omassa kropassa on hyvä olla. Ulkopuolisetkin näkevät muutoksen, mutta myös henkinen puoli muuttuu. Muutos on kokonaisuus, arjessa jaksaminen paranee eivätkä pienet kolahdukset enää haittaa.

Itsenä ylittäminen lisää fyysisen kunnon lisäksi myös henkistä hyvinvointia


Paluuta alkuun ei enää ole, tavoite painokin odottelee jo nurkan takana. Yhteistyö jatkuu ja seuraavaksi tavoitteena onkin lihaksiston kehittäminen.

Hannen terveiset: 
Suosittelen ehdottomasti treenaamista Personal Trainerin kanssa. Yhteistreenit antavat paljon motivaatiota sekä tietoa ja taitoa treenaamisesta sekä tekniikoista. Lisäksi Personal Trainer on ollut korvaamotin apu ja tuki. 

-Laura

maanantai 9. toukokuuta 2016

Kesäkunto vain täksi kesäksi vai loppuelämäksi?

Monesti tammikuussa kuntosalit täyttyvät ja jokainen havittelee toiveikkaana sitä kesäkuntoa juuri täksi kesäksi. Valitettavan usein kuitenkin sama on edessä joka tammikuu.

Miksi emme tavoittelisi sitä loppuelämän hyvää kuntoa. Kun kerran aloitamme urheilun ja siitä tulee hyvä olo, miksi lopetamme sen koko kesäksi ja olemme taas syksyllä lähtöpisteessä.

Liikuntaa ei voi harrastaa varastoon niin, että urheilee tammi-huhtikuun urakoiden ja loppuvuoden tuudittautuu näihin. Varsinkin, jos haluat kehittää fyysistä kuntoasi, ehkä hankkia hieman lihaksia, tulee harjoittelun jatkua ympäri vuoden.



Toki kesällä osa treeneistä on kiva tehdä ulkona auringosta nauttien, mutta valitettavasti suomen kesään mahtuu aika monta sateista päivää. Ja kun teet treenisi salilla jo heti aamulla ennen kuin ilma lämpenee, niin sinulla on koko päivä aikaa touhuta kaikkea muuta.

Kesän lopussa (varsinkin kesäloman lopussa) monet ihmiset jälleen miettivät, että mistä näitä kiloja taas kertyi. On saattanut tulla se 10 kiloa kuukaudessa heilahtamalla. Ei ole liikkunut koko aikana (paitsi grillaamaan ja takaisin aurinkoon) ja syönyt ihan mitä ja miten sattuu. Myös lomalla olisi järkevää pitää ateriarytmitys kohdillaan. Herkkuja saa toki syödä, mutta kannattaa miettiä, että onko se paketillinen jäätelöä sen arvoista, että kesän jälkeen taas laihdutat.

Sama juttu tulee ihmisillä vastaan valitettavasti jouluna. Syödään niin kuin kaikki ruoka loppuisi maailmasta. Tammikuussa taas aloitetaan alusta, niin kuin kirjoituksen alussa jo mainittiin.
Mitäpä jos tänään aloitettaisiin se elämäntapa? Ihan oikeasti! Ei enää liikuttaisi ja syötäisi terveellisesti kausittain. Helppoahan se ei ole ja allekirjoittaneet sen tietävät. Välillä tulee herkkuputkia, joita voi verrata alkoholistin putkeen. :D Mutta pikkuhiljaa hyvä tulee. Kun repsahdus tulee, niin se ei tarkoita, että täytyy vetää koko päivä tai viikko päin honkia. Mitä jos annettaisiin se anteeksi ja jatkettaisiin vaan eteenpäin. Mitä jos unohdettaisiin se perinteinen "ensi maanantaina sitten" - ajattelu. Seuraava ruokailukerta on paljon lähempänä ja tulevana maanantaina on jo parempi olo.

Säännöllinen, terveellinen ja monipuolinen ruokavalio yhdistettynä riittävään liikuntaan sallii muutaman herkuttelun sinne tänne. 


Ja se liikunta. Jos pidettäisiin sekin mukana ympäri vuoden. Sitä voi kesällä olla vähemmän. Ei aina tarvitse käydä viittä kertaa viikossa salilla tai jumpissa. Mutta jos edes pari kertaa viikossa. Tai edes kerran viikossa tekisi kuntosalitreenin ja toisen kerran vaikka ulkotreenin. Omankehon painollakin saa paljon aikaiseksi. Treenien ei tarvitse aina olla edes kovin pitkiä. Esimerkiksi ulkona tehty puolen tunnin kehonpainotreeni saa jo mukavasti liikettä aineenvaihdutaan ja aktivoi lihaksia. Tässä linkki vielä lyhyempään HIIT-treeniin. http://www.iltalehti.fi/hyvaolo/2015072820033813_ie.shtml.

Tie muutokseen ja siinä pysyminen ei missään nimessä ole helppoa, mutta se todellakin on mahdollista. Kumpikaan meistä ei väitä, että kaikki tapahtuisi viikossa tai edes kuukaudessa. Siihen tarvitaan kuukausia, jopa vuosia. Kun haluttu kunto tai paino saavuteen, varsinainen työ vasta alkaa. Kaikista vaikeinta on ylläpito, valitettava fakta on se, että koko loppuelämä on syömisen tarkkailua. Kumpikaan meistä ei voi syödä aina sitä mitä tekee mieli. Voimme kuitenkin syödä sitä mitä haluamme, koska haluamme pysyä hyvässä kunnossa, haluamme syödä terveellisesti.

Täytyy myös hyväksyä se, että aina ei huvita treenata, eikä aina tarvitse. Valitettavasti vaan uudestaan aloittaminen on se vaikein osuus. Joskus itsensä joutuu pakottamaan lenkille tai kuntosalille, mutta varmaa on se, että urheilun jälkeen on hyvä olo. Mikäli itsensä liikkeelle saaminen on hankalaa, kannattaa esimerkiksi hyödyntää jumppia. Päätät mihin jumppaan tulet ja kun se alkaa tiettynä aikana, on sinne lähdettävä. Sohvalla makaaminen ja "kohta mä lähden" ajattelu yleensä johtaa siihen, että ei tule lähdettyä ollenkaan.

Mukavaa kesää kaikille :)

Terveisin entiset pullukat: 






Tuulan kisamatka



Moikka !

Olen Tuula Seilonen, IFBB:n Bikini Fitness urheilija Valkeakoskelta ja valmistaudun parasta aikaa  Sportyfeel Fitness Classiciin  jossa kisaan bikinifitnessin yleisessä sarjassa – 168 pituusluokassa. 

Debyyttikisani oli syksyllä 2015 jolloin sijoitukseni oli Lahden Fitness Expossa samaisessa pituusluokassa SM 12. Oman pituusluokkani taso oli jäätävän kova joten olin todella tyytyväinen ensimmäisten kisojeni sijoitukseen. Tuo ensimmäinen kisataipaleeni oli aivan uskomattoman upea kokemus ja oppimismatka minusta itsestäni jonka kruunasi ehdottomasti tuo kisapäivänä lavalle nousu.

Olen spontaani, päämäärätietoinen ja äärettömän kilpailuhenkinen naisolento. Ensimmäisen kisakosketuksen jälkeen minulle oli päivänselvää, että lähden kehittämään itseäni yksilönä ja rakentamaan parasta versiota minusta itsestäni tuleviin kisoihin. Valmentajani Harri Forsbergin kanssa lyötiin lukkoon seuraava kisatavoite heti syksyn kisojen jälkeen ja tällä tiellä ollaan nyt.

Matkalla kohti unelmaa. (kuva: Tuomo Salonen)
Urheilu on ollut minulle elämäntapa lapsesta saakka ja entisenä joukkueurheilijana olen tottunut treenaaman paljon ja kovaa. Salibandya on tullut pelattua noin 15 vuotta ja jääkiekkoa sekä juoniori- että aikuisiällä noin 5 vuotta. Noihin vuosiin mahtuu myös kuntonyrkkeilyt sekä show-tanssi kokemus unohtamatta Agilityä jota harrastan edelleen rakkaan koirani kanssa. Muutama vuosi takaperin aloin kaipaamaan urheilun saralla kuitenkin uusia haasteita ja syksyllä 2014 aloitin tavoitteellisen treenaamisen kohti bikinifitness lavoja. Kaipasin lajia jossa voisin kilpailla yksilönä ja jossa voisin haastaa puhtaasti oman itseni. Tavoitteellinen ja määrätietoinen treenaaminen on minun juttuni ja siksi bikinifitness olikin täysin oikea valinta kisalajikseni.

Kisakaudella salitreenejä on viikossa 4 – 5  joihin yhdistän  4 x intervalli-  taikka HIIT treenin sekä matalasykkeisen lyhkäsen aerobisen treenin. Vauhdikkaita aamuaerobisia teen 5 x 60 min viikossa jotka pitävät sisällään askelkyykkykävely ja jännehyppyjä. Minut saattaakin bongata usein tuolta riippusilloilta loikkimasta :)
Kisakauden ulkopuolella salitreenejä on 4, mutta kovia rasvanpolttotreenejä ei tuolloin juuri tehdä ja aerobiset rajautuu itselläni ainoastaan koiralenkkeihin. Kisakauden ulkopuolella yritetään saada lihaksiin vähän lisää muotoa. Ja koska bikinifitness on myös esiintymislaji niin kaiken tuon päälle tulee tottakai poseerausharjoitukset joten korkkareilla tulee heiluttua ajoittain siellä Kanavan peilisalissa. 


Ruokailut hoidan kisakaudella piirun tarkasti annettujen ohjeitten mukaan, mutta kisakauden ulkopuolella syön sitten vähän vapaammin ja fiiliksen mukaan. Ruokani koostuvat pääsääntöisesti käsittelemättömästä puhtaasta ruuasta ja viikkoruokiini kuuluvat liha, kala, kana, kananmunat, kaurahiutaleet, marjat, hedelmät, paljon kasviksia sekä hyvät pehmoiset rasvat. Eli en elä pelkällä rahkalla ja raejuustolla.

Päätyöni on prosessiteollisuudessa, mutta sivutoimena teen Personal Trainerin sekä ravintovalmentajan hommia mikä on  todella palkitsevaa ja antoisaa puuhaa. Minut saatatte siis nähdä myös joskus tuolla saleilla ohjauspuuhissa joten aina saa tulla nappaamaan hihasta jos tulee mieleen jotain kysyttävää. Autan mielelläni :)

Lopuksi haluan kiittää Harri Ojalaa ja Kuntokeskuskanavaa mielettömän upeista treenipuitteista mikä mahdollistaa helpolla ja hyvällä tavalla tämän kisoihini valmistautumisen. Lämmin kiitos myös Kanavan ammattitaitoiselle ja energiselle henkilökunnalle ! On ilo tupsahtaa joka kerta salin ovesta sisään kun tiskin takana odottaa aurinkoinen hymynaama !

Kuva: body.pictures
Kuva: pakkotoisto
Ja kaikille Kuntokeskuskanavan treenareille mielettömästi tsemppistä treeneihin ja energistä kevättä ! Moikataan kun nähdään ja nypätkää hihasta tai hauiksesta  jos mulla on musiikit korvilla, koska silloin en kuule mitään :)





 
Kisataivalta ja urheilijan arkeani pääsee seuraamaan somekanavissa -> Instagram : @tuulajohannafit, Facebook: Tuula Seilonen IFBB Bikini Athlete Blogi: www.blogbook.fi/tuulajohanna/

Kuva: body.pictures


<3 Tuula

Kisat käytiin 17.4. Helsingin kulttuuritalolla ja Tuula sijoittui upeasti voittajan kanssa tasapistein toiseksi. Tällä upealla suorituksella Tuula lunasti paikan lokakuussa käytäviin SM kisoisihin Lahdessa. Näihin kisoihin valmistautumista Tuula jatkaa meillä Kuntokeskus Kanavassa. Pidetäänhän kaikki peukut pystyssä tälle upealle naiselle. 

-Laura

Teksti: Tuula Seilonen ( Lopun lisäys Lauralta :) )
Kuvat: Tuomo Salonen, pakkotoisto.com ja body.pictures.fi

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Kevät on kurssien aikaa

Kevät ja lisääntyvä valon määrä antavat meille virtaa, saavat meidät tarttumaan toimeen ja usein laskemmekin viikkoja kesään ja siihen kuuluisaan kesäkuntoon :).

Me Kanavassa järjestämme usean kurssin tämän kevään aikana. 

Huhtikuun ensimmäisellä viikolla alkaa  Kesäkunto-, itsepuolustus-, ja Fustrakurssit. Sekä Kesäkunto- että itsepuolustuskurssi sisältävät kahdeksan tapaamista kerran viikossa. Kolmatta kertaa käynnistyvä Kesäkunto-kurssi sisältää tapaamisten lisäksi liikuntasuunnitelman, ruokavalio-ohjeistuksen sekä ohjeet kuntosalille. Ohjeet ovat kaikille samat, mutta niiden muokkaamisen itselle sopivaksi annetaan helpot ohjeet. Kesäkuntoa ohjaa Laura Penttilä.



Itsepuolustuskurssi pohjautuu Commando Krav Magan tekniikoihin. Ohjaajana toimii Suomen Commando Krav Magan pääohjaaja Vesa Vuorinen. 

Niska-hartia seudun vaivoista kärsiville, sekä keksivartalon tuen harjoittamista kaipaaville sopii hyvin Fustra-kurssi. Kurssille mukaan mahtuu kuusi osallistujaa. Näin varmistamme mahdollisimman yksilöllisen ohjauksen. Kurssista vastaa Santeri Asukas. 

Viimeisenä muttei vähäisimpänä on luvassa Pilates-kurssi, jota ohjaamaan tule Eerika Nieminen. Kyseessä on klassinen Pilates. Kurssilta saat valmiudet osallistua missä vaan klassisen Pilateksen- tunnille. 


Mikäli sinulla on kursseista kysyttävää ota rohkeasti yhteyttä vastaanottoon :) 

Mukavaa pääsiäistä!

tiistai 9. helmikuuta 2016

Kaisa karisti sohvan selästään



Valkeakoskelainen Kaisa Mäkiselkä määrittelee itsensä entiseksi antiliikkujaksi. Nauraen hän kertoo käyttäneensä kouluaikana loppuun kaikki maailman tekosyyt, mitkä estävät häntä tuomasta liikuntavälineitä kouluun ja liikkumasta koulun jumppatunneilla.
Viimeiset vuodet ovat olleet sitten aivan toista maata.
Mäkiselkä kärsi selkäkivuista monet vuodet, mutta ne vaivat ovat nykyään menneen talven lumia.
-          Kun tunnin paiskii Kanavassa töitä epämukavuusalueella, niin samoilla höyryillä jaksaa vielä puuhata kolme tuntia kotona, Mäkiselkä valottaa urheilijan matematiikkaa.
Entinen antiurheilija innostui liikkumaan kuutisen vuotta sitten. Hän aloitti lenkkeilyllä ja innostui sitten Kuntokeskus Kanavan ryhmäliikuntatunneista ja salikäynneistä. Varsinainen kärpänen puraisi alun toista vuotta sitten, kun Mäkiselkä liittyi Kanavan valmennustreeniporukkaan.

Hyvä valmentaja on aarre

Vaikka väki on välillä vaihtunut, treeni maistuu edelleen. Mottona porukalla on itsensä ylittäminen ja siihen Mäkiselkäkin pyrkii. Hän toteaa, että parhaiten liikunta maistuu silloin, kun taustalla on kirittäjä ja tsemppaaja.
Valmentaja Santeri Asukasta Kaisa Mäkiselkä kehuu erittäin päteväksi. Treenit ovat monipuolisia ja Santeri löytää valmennettavistaan vielä yhden vaihteen, vaikka nämä jo luulevat, että takki on tyhjä ja kaikki on annettu.
Myös samanhenkinen ja –kuntoinen porukka on tärkeä. Joinain kertoina Mäkiselkä on ollut yksin treeniringissä, toisina päivinä väkeä on ollut neljästä viiteen. Valmennustreenejä mahtuu viikkoon yksi kerta, muuta treeniä Mäkiselkä tekee vielä tämän lisäksi. Myös lenkit maistuvat edelleen ja kuntoilua tulee myös rakkaassa harrastuksessa, pelastuskoiratoiminnassa.
Ilman hyvää kuntoa ja kestävyyttä ei Kaisa Mäkiselkä pärjäisikään fyysisessä työssään. Haastatteluaamuna Mäkiselän kello oli soittanut kahden jälkeen yöllä ja kolmelta tomera nainen oli jo lumitöissä, kiinteistönhoitaja kun on ammatiltaan.


Kipinä on löydettävä itse

Puolison urheilullisuudesta kysyttäessä Mäkiselkä nauraa, että mies kuuluu enemmänkin penkkiurheiluporukkaan.
-          Välillä sitä tuntee olevansa kuin matkasaarnaaja, kun tulee puhuttua omasta innostuksesta urheiluun. Mutta ehkä sen aika on joskus myöhemmin? Jokainen tekee itse omat ratkaisunsa.
Mäkiselän kolme lasta käyvät säännöllisen epäsäännöllisesti äidin mukana Kanavassa. 3-, 6- ja 8-vuotiaat toimijat ovat välillä mukana lapsijumpassa ja välillä lapsiparkissa. Hyvin on meno maittanut siitä päätellen, että lapset ovat aina innokkaasti lähtemässä salille mukaan.
Kaisa Mäkiselkä toteaa, että hän itse ei ole liikunnallisesta perheestä, mutta toivoo, että hyvä esimerkki tukisi hänen omia lapsiaan heidän suhteessaan liikkumiseen ja urheiluun.

Kokeile edes piruuttasi

Mäkiselkä muistaa olleensa epäurheilullisuuden lisäksi ei-kilpailuhenkinen koko ikänsä. Valmennusporukassa asenne on kuitenkin muuttunut. Aina täytyy tiristää vielä paremmin, aina löytyy vielä jostain ylimääräistä puhtia. Treenikavereiden ja valmentajan merkitystä ei voi millään lailla vähätellä.
-          Kävin Kanavassa itsekseni monet vuodet, mutta vasta valmennustiimin myötä löysin itsestäni todellisen liikunnasta nauttijan. En usko, että koskaan tulen jättämään liikuntaa kokonaan. Se tulee aina olemaan osa minua, Mäkiselkä miettii.
Hän kannustaa ihmisiä reippaasti kokeilemaan sitä ensimmäistä askelta epämukavuusalueelle. Ja ainahan voi palata sohvalle, jos tuntuu, että sen vetovoima on suurempi kuin kuntoilun.

Teksti: Hannele Repo-Laine
Kuvat: Kuntokeskus Kanava