Monille kesä on aikaa jolloin mökki ja pihatyöt kutsuvat.
Tällöin kuntosalijäsenyys usein halutaan tauottaa ja keskittyä ulkoiluun pitkän
talven jälkeen. Ymmärtäähän tuon, että silloin kun Suomessa paistaa aurinko
niin ulos on päästävä.
Lihaskuntoharjoittelua ei kuitenkaan kannattaisi jättää
tauolle edes viikoiksi. Kesällä harjoitteluväliä voi harventaa, mutta ainakin
viikoittain se olisi ohjelmaan hyvä sisällyttää. Valitettavasti lenkkeily,
uinti tai puutarhatyöt eivät riitä ylläpitämään sitä kuntoa, joka talven aikana
on saavutettu.
Jo alle kahden viikon tauko saa kehossa aikaan muutoksia.
Tässä ajassa lihasmassa ja voima alkavat vähentyä. Vaikka käynnit siis
vähenisivätkin, ei niitä kannata missään nimessä jättää kokonaan pois.
Lomareissut ja sairastelut ovat tietenkin oma lukunsa, mutta niistäkään
harvemmin aiheutuu kuukausien taukoja.
Säännöllinen treeni kannattaa vuoden ajasta riippumatta |
Tauon aikana menetetyn lihasvoiman ja kuntotason takaisin
saaminen vaatii yleensä jopa tuplasti enemmän aikaa kuin niiden menettäminen.
Tämä tulee ottaa huomioon myös sairastelun jälkeen, jolloin urheilun pariin
palatessa tulee aluksi harjoitella kevyemmin. Mikäli taukoa kuitenkin
harjoitteluun syystä tai toisesta tulee, säilyy vointi parempana, jos muistat
pitää kiinni terveellisistä elämäntavoista ja huolehtia erityisesti proteiinin
saannista. Säännöllinen ruokavalio auttaa lihasmassan yllä pitämisessä.
Kannattaa kuitenkin muistaa, että energian tarve pienenee, mikäli liikunta
vähenee.
Tauko treenistä voi saada aikaan myös terveellisestä
ruokavaliosta lipsumisen. Tämä taas entisestään vaikeuttaa treenin pariin
palaamista. Urheilu antaa meille positiivisia kokemuksia ja niiden jäädessä
pois, tulee helpommin herkuteltua.
Urheilu vaikuttaa myös positiivisesti kehon stressitasoon ja
sen väheneminen voi saada ikävän stressin palaamaan takaisin. Urheilu vapauttaa
kehossa hyvänolonhormoneja eli endorfiineja, nämä saavat aikaan sen ihanan
tunteen treenaamisen jälkeen. Luonnollisestikin näiden määrä kehossa vähenee
urheilun vähentyessä. Yleensä treenatessa tulee myös liikuteltua kehoa niin,
että jumit vähenevät. Nämä ikävät jumit yhdessä vähentyneen endorfiinin
tuotannon kanssa lisäävät stressiä kehossa entisestään. Treenillä on kaikkien
edellä mainittujen lisäksi vaikutusta myös unen laatuun, joka sekin saattaa
tauon aikana päästä huonontumaan.
Mikäli taukoa kuitenkin tulee, ei peli ole menetetty.
Treenin pariin kannattaa palata heti kun se vaan suinkin on mahdollista. Menetetyn
lihasmassan ja voiman saaminen takaisin vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä, mutta
ei suinkaan ole mahdotonta. Kannattaa muistaa, ettei kaikki tapahdu nyt ja
heti, vaan treenimäärän tulee aluksi olla hieman kevyempi ja keholle tulee
antaa aikaa sopeutua muutokseen. Paluuta helpottaa aikataulutus, esimerkiksi
ryhmäliikuntatunteihin osallistumalla tulee tauon jälkeen helpommin lähdettyä
liikkeelle.
Mukavaa kesää, toivottaa koko Kuntokeskus Kanavan
henkilökunta!