tiistai 9. helmikuuta 2016

Kaisa karisti sohvan selästään



Valkeakoskelainen Kaisa Mäkiselkä määrittelee itsensä entiseksi antiliikkujaksi. Nauraen hän kertoo käyttäneensä kouluaikana loppuun kaikki maailman tekosyyt, mitkä estävät häntä tuomasta liikuntavälineitä kouluun ja liikkumasta koulun jumppatunneilla.
Viimeiset vuodet ovat olleet sitten aivan toista maata.
Mäkiselkä kärsi selkäkivuista monet vuodet, mutta ne vaivat ovat nykyään menneen talven lumia.
-          Kun tunnin paiskii Kanavassa töitä epämukavuusalueella, niin samoilla höyryillä jaksaa vielä puuhata kolme tuntia kotona, Mäkiselkä valottaa urheilijan matematiikkaa.
Entinen antiurheilija innostui liikkumaan kuutisen vuotta sitten. Hän aloitti lenkkeilyllä ja innostui sitten Kuntokeskus Kanavan ryhmäliikuntatunneista ja salikäynneistä. Varsinainen kärpänen puraisi alun toista vuotta sitten, kun Mäkiselkä liittyi Kanavan valmennustreeniporukkaan.

Hyvä valmentaja on aarre

Vaikka väki on välillä vaihtunut, treeni maistuu edelleen. Mottona porukalla on itsensä ylittäminen ja siihen Mäkiselkäkin pyrkii. Hän toteaa, että parhaiten liikunta maistuu silloin, kun taustalla on kirittäjä ja tsemppaaja.
Valmentaja Santeri Asukasta Kaisa Mäkiselkä kehuu erittäin päteväksi. Treenit ovat monipuolisia ja Santeri löytää valmennettavistaan vielä yhden vaihteen, vaikka nämä jo luulevat, että takki on tyhjä ja kaikki on annettu.
Myös samanhenkinen ja –kuntoinen porukka on tärkeä. Joinain kertoina Mäkiselkä on ollut yksin treeniringissä, toisina päivinä väkeä on ollut neljästä viiteen. Valmennustreenejä mahtuu viikkoon yksi kerta, muuta treeniä Mäkiselkä tekee vielä tämän lisäksi. Myös lenkit maistuvat edelleen ja kuntoilua tulee myös rakkaassa harrastuksessa, pelastuskoiratoiminnassa.
Ilman hyvää kuntoa ja kestävyyttä ei Kaisa Mäkiselkä pärjäisikään fyysisessä työssään. Haastatteluaamuna Mäkiselän kello oli soittanut kahden jälkeen yöllä ja kolmelta tomera nainen oli jo lumitöissä, kiinteistönhoitaja kun on ammatiltaan.


Kipinä on löydettävä itse

Puolison urheilullisuudesta kysyttäessä Mäkiselkä nauraa, että mies kuuluu enemmänkin penkkiurheiluporukkaan.
-          Välillä sitä tuntee olevansa kuin matkasaarnaaja, kun tulee puhuttua omasta innostuksesta urheiluun. Mutta ehkä sen aika on joskus myöhemmin? Jokainen tekee itse omat ratkaisunsa.
Mäkiselän kolme lasta käyvät säännöllisen epäsäännöllisesti äidin mukana Kanavassa. 3-, 6- ja 8-vuotiaat toimijat ovat välillä mukana lapsijumpassa ja välillä lapsiparkissa. Hyvin on meno maittanut siitä päätellen, että lapset ovat aina innokkaasti lähtemässä salille mukaan.
Kaisa Mäkiselkä toteaa, että hän itse ei ole liikunnallisesta perheestä, mutta toivoo, että hyvä esimerkki tukisi hänen omia lapsiaan heidän suhteessaan liikkumiseen ja urheiluun.

Kokeile edes piruuttasi

Mäkiselkä muistaa olleensa epäurheilullisuuden lisäksi ei-kilpailuhenkinen koko ikänsä. Valmennusporukassa asenne on kuitenkin muuttunut. Aina täytyy tiristää vielä paremmin, aina löytyy vielä jostain ylimääräistä puhtia. Treenikavereiden ja valmentajan merkitystä ei voi millään lailla vähätellä.
-          Kävin Kanavassa itsekseni monet vuodet, mutta vasta valmennustiimin myötä löysin itsestäni todellisen liikunnasta nauttijan. En usko, että koskaan tulen jättämään liikuntaa kokonaan. Se tulee aina olemaan osa minua, Mäkiselkä miettii.
Hän kannustaa ihmisiä reippaasti kokeilemaan sitä ensimmäistä askelta epämukavuusalueelle. Ja ainahan voi palata sohvalle, jos tuntuu, että sen vetovoima on suurempi kuin kuntoilun.

Teksti: Hannele Repo-Laine
Kuvat: Kuntokeskus Kanava

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!