tiistai 23. syyskuuta 2014

Jumppaohjaajien arkea pintaa syvemmältä


Asiakkaiden eteen astuessaan ohjaaja on iloinen, reipas ja tuntiin valmistautunut. Tuntien taustalla tapahtuu kuitenkin paljon ja usein tunnin suunnitteluun ja opetteluun on käytetty lukematon määrä tunteja.

Tunteja on olemassa lisenssipohjaisia sekä ohjaajien suunnittelemia. Lisenssituntien takana on aina jokin ulkopuolinen taho, joka on kouluttanut ohjaajan ja lähettää uuden ohjelman tietyn väliajoin. Useimmat valmiit ohjelmat on opeteltava juuri sellaisenaan tai sitten ohjaajalla on käytössään liikepankki, josta hän voi itse koota tunnin. Esimerkiksi kaikki LesMills- tunnit on opeteltava sellaisenaan, kun taas Piloxing- tunnin ohjaaja kokoa palasista.

Omien tuntien suunnittelu alkaa useimmiten kappaleiden valinnasta. Tapoja tähän on monia, toisinaan ohjaaja kuulee radiosta hyvän kappaleen ja alkaa heti miettimään siihen sopivia liikkeitä, toisinaan sopivia kappaleita ei meinaa löytyä millään. Ohjaaja pyrkii valitsemaan kappaleita mahdollisimman monipuolisesti, jotta ne miellyttäisivät mahdollisimman montaa kuulijaa. Seasta löytyy usein tuoreimpia hittejä, vanhoja ikivihreitä sekä ohjaajan omia lempikappaleita. Lempikappaleet nostattavat ohjaajan omaa tunnelmaa ja saavat hymyn huulille jolloin jumppaajia jaksaa tsempata entistä paremmin. Jotta tunnista saadaan oikean mittainen, tulee kappaleiden kestokin ottaa huomioon.  Näiden kaikkien lisäksi on vielä tärkeää löytää tunnin teemaan sopivaa musiikkia, esimerkiksi Pump it up!- tunnin musiikin on tsemppattava ihmisiä, rasvanpolton musiikin täytyy olla vauhdikasta ja venyttelymusiikin taas rauhallista. Vaikka musiikki täyttäisi kaikki nämä ehdot, on sen tempo vielä otettava huomioon, jotta liikkeet pystyy suorittamaan huolellisesti. Toisinaan siis kappaleiden löytäminen tuottaa vaikeuksia ja voikin olla se työläin osuus.

Kappaleiden löydyttyä ohjaaja kuntelee niitä toistamiseen ja miettii mihin kappaleseen mikäkin liike sopii. Monet kuuntelevat kappaleita kotona, kävelylenkillä tai käyvät jumppasalissa harjoittelemassa. Kappaleista löytyy usein myös helppoja muistisääntöjä, esimerkiksi kertosäkeisiin tietyt liikkeet. Lähes kaikki tekevät jumpan sisällön siis musiikin mukaan jolloin kokonaisuuden opettelu ja liikkeiden muistaminen on helpompaa. Liikkeitä valitessa tulee ohjaajan ottaa huomioon niiden variointi mahdollisuus, eli se kuinka liikkeen saa mahdollisimman monelle sopivaksi ja kuinka sitä pystyy tarvittaessa helpottamaan tai tekemään haastavammaksi. Tämän lisäksi täytyy myös pyrkiä tarjoamaan aina jotain uutta edelliseen ohjelmaan verrattuna, miettiä turvallisuutta sekä liikkeiden tehokkuutta.  Kaiken kaikkiaan ohjelman suunnittelu ei siis ole mikään pieni homma.


Jumppien ohjelmat vaihtuvat säännöllisin väliajoin. Ohjaajan itse suunnittelemat tunnit vaihtuvat usein noin kahden kuukauden välein, lisenssitunneissa taas on usein kolmen kuukauden väli. Monesti ohjaajat joilla on molempia tunteja pyrkivät tietenkin vaihtamaan ne eri aikaan. Uuden ohjelman ohjaaminen on aina jännittävää vaikka ohjausvuosia olisikin takana useampia.

Ohjatessa on palkitsevinta nähdä kuinka asiakkaat viihtyvät ja tulevat hyvälle tuulelle. Asiakkaalta saatu hymy luo ohjaajallekin hyvän mielen ja saa aikaan onnistumisen tunteen. Varsinkin ohjelman vaihduttua on mukava kuulla palautetta asiakkailta, tarkoituksena on kuitenkin aina tehdä entistä parempi ohjelma. Mikäli asiakkaat hymyilevät tunnin päätyttyä, on ohjaaja onnistunut työssään.
Monesti ohjaajilla on illan tai päivän aikana useampia tunteja ja välillä palautumiselle ei meinaa olla aikaa. Tällöin ruoan merkitys korostuu. Useimmiten ohjaajat käyttävätkin jumppien jälkeen palautusjuomaa apuna ja syövät kunnon aterian heti kotiin päästyään. Apua palautumiseen haetaan myös putkirullasta ja venyttelystä.

Useimmiten ohjaajalta jäävät omat harrastukset, ainakin liikunnalliset, aika vähiin. Muiden tunneilla pyritään kuitenkin käymään niin paljon kun mahdollista. Toisten ohjaajien tunneilta saa hyviä ideoita ja piristystä omiin tunteihin ja asiakkaan roolissa oleminen on välillä jopa rentouttavaa. Luonnossa liikkuminen ja lenkkeily toimivat myös sekä palauttavana liikuntana, että mielen rentouttajana.


Jumppien ohjaaminen on siis kutsumusammatti josta jokainen ohjaaja nauttii siitä täysin rinnoin. Palkitsevinta on nähdä tyytyväiset asiakkaat hymyilemässä ja tulemassa tunneille aina uudestaan.


-Kuntokeskus Kanavan ohjaajat :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!