keskiviikko 19. elokuuta 2015

Vastauksia palautteisiin


Ihan ensimmäiseksi kiitämme teitä kaikkia antamistanne palautteista ja toivomme, että jatkossakin sitä saamme :) Alla koottuna muutamia ja meidän vastauksiamme niihin. 

Pysäköinti: Valitettavasti emme voi vaikuttaa yhteistalon parkkipaikan tilanteeseen. Kanavan rannasta kuitenkin löytyy usein hyvin tilaa. Mikäli matka kuntosalille on ihmimillinen voihan sen tehdä myös pyörällä tai kävellen, jolloin alkulämmittely on jo valmiiksi tehty :).

Aulan kenkäsotku: Päivisin/vastaanoton ollessa auki yrittää vastaanoton työntekijä parhaansa mukaan nostella kenkiä hyllyyn. Toivoisimme kuitenkin jokaisen huolehtivan omat kenkänsä hyllylle.

Lapsinurkkaus: Lapsiparkkimme on siirtynyt alakertaan ja sieltä löytyvät isot tilat. Alakertaan pääsy vain ohjaajan kanssa. Nurkkaus yläkerrassa on tarkoitettu vain lapsille, jotka pärjäävät ilman välitöntä valvontaa.

Laitevalikoima: Pyrimme huoltamaan, järjestämään ja hankkimaan laitteita mahdollisuuksien mukaan. Toisinaan laitteiden huolto kestää, koska kaikki osat eivät ole välittömästi saatavilla. Toivomme kuitenkin edelleen teidän ilmoittavan meille mikäli havaitsette vian (kuntosalin puolella olevaan laatikkoon voi laittaa viestiä mikäli vastaanotto on kiinni).

Ohjaaja kuntosalille: Vastaanoton ollessa auki voi sieltä tulla aina kysymään neuvoa yksittäisiin liikkeisin. Valitettavasti meillä ei kuitenkaan ole resursseja pitää yhtä ohjaajaa koko ajan kuntosalin puolella. Jäsenille kuuluu yksi ilmainen ohjaus ja toki lisäohjaukseen voi aina varailla aikaa. Jäsenille edulliseen 30 €:n hintaan.

Ruokailutilat: Valitettavasti meillä ei ole kunnollista taukotilaa. Tämän takia joudumme syömään eväitämme kuntosalin aulassa. Voisimme tietenkin syödä myös tietokoneiden ääressä, mutta tähänkin liittyy omat haittansa (näppäimistö mm.). Vastaanoton työntekijän taas on pakko syödä vastaanotossa, muutoinhan vastaanotto olisi tyhjillään ruokailun ajan. Meillä ei valitetttavasti ole resursseja ottaa vastaanottoon kahta työntekijää samaan aikaan.

Miehille ryhmäliikuntaa: Useaan kertaan olemme kokeilleet miehille omaa ryhmää, mutta näissä kävijämäärä jää aina valitettavan pieneksi. Kaikki ryhmäliikuntatuntimme ovat myös miehelle avoimia. Eli rohkeasti sekaan vaan :). Syyslukkarissa mm. keskiviikon tunnit ovat erityisesti myös miehille sopivia. 

Vielä uudestaan ISO KIITOS palautteistanne. Muistakaahan jatkossakin ilmaista mielipiteenne rohkeasti :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!