tiistai 19. kesäkuuta 2018

Miksi kesälläkin kannattaa treenata


Monille kesä on aikaa jolloin mökki ja pihatyöt kutsuvat. Tällöin kuntosalijäsenyys usein halutaan tauottaa ja keskittyä ulkoiluun pitkän talven jälkeen. Ymmärtäähän tuon, että silloin kun Suomessa paistaa aurinko niin ulos on päästävä. 

Lihaskuntoharjoittelua ei kuitenkaan kannattaisi jättää tauolle edes viikoiksi. Kesällä harjoitteluväliä voi harventaa, mutta ainakin viikoittain se olisi ohjelmaan hyvä sisällyttää. Valitettavasti lenkkeily, uinti tai puutarhatyöt eivät riitä ylläpitämään sitä kuntoa, joka talven aikana on saavutettu.
Jo alle kahden viikon tauko saa kehossa aikaan muutoksia. Tässä ajassa lihasmassa ja voima alkavat vähentyä. Vaikka käynnit siis vähenisivätkin, ei niitä kannata missään nimessä jättää kokonaan pois. Lomareissut ja sairastelut ovat tietenkin oma lukunsa, mutta niistäkään harvemmin aiheutuu kuukausien taukoja. 

Säännöllinen treeni kannattaa vuoden ajasta riippumatta
 
Tauon aikana menetetyn lihasvoiman ja kuntotason takaisin saaminen vaatii yleensä jopa tuplasti enemmän aikaa kuin niiden menettäminen. Tämä tulee ottaa huomioon myös sairastelun jälkeen, jolloin urheilun pariin palatessa tulee aluksi harjoitella kevyemmin. Mikäli taukoa kuitenkin harjoitteluun syystä tai toisesta tulee, säilyy vointi parempana, jos muistat pitää kiinni terveellisistä elämäntavoista ja huolehtia erityisesti proteiinin saannista. Säännöllinen ruokavalio auttaa lihasmassan yllä pitämisessä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että energian tarve pienenee, mikäli liikunta vähenee. 

Tauko treenistä voi saada aikaan myös terveellisestä ruokavaliosta lipsumisen. Tämä taas entisestään vaikeuttaa treenin pariin palaamista. Urheilu antaa meille positiivisia kokemuksia ja niiden jäädessä pois, tulee helpommin herkuteltua. 

Urheilu vaikuttaa myös positiivisesti kehon stressitasoon ja sen väheneminen voi saada ikävän stressin palaamaan takaisin. Urheilu vapauttaa kehossa hyvänolonhormoneja eli endorfiineja, nämä saavat aikaan sen ihanan tunteen treenaamisen jälkeen. Luonnollisestikin näiden määrä kehossa vähenee urheilun vähentyessä. Yleensä treenatessa tulee myös liikuteltua kehoa niin, että jumit vähenevät. Nämä ikävät jumit yhdessä vähentyneen endorfiinin tuotannon kanssa lisäävät stressiä kehossa entisestään. Treenillä on kaikkien edellä mainittujen lisäksi vaikutusta myös unen laatuun, joka sekin saattaa tauon aikana päästä huonontumaan.

Mikäli taukoa kuitenkin tulee, ei peli ole menetetty. Treenin pariin kannattaa palata heti kun se vaan suinkin on mahdollista. Menetetyn lihasmassan ja voiman saaminen takaisin vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä, mutta ei suinkaan ole mahdotonta. Kannattaa muistaa, ettei kaikki tapahdu nyt ja heti, vaan treenimäärän tulee aluksi olla hieman kevyempi ja keholle tulee antaa aikaa sopeutua muutokseen. Paluuta helpottaa aikataulutus, esimerkiksi ryhmäliikuntatunteihin osallistumalla tulee tauon jälkeen helpommin lähdettyä liikkeelle. 

Mukavaa kesää, toivottaa koko Kuntokeskus Kanavan henkilökunta!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!